perjantai 4. lokakuuta 2013

Lankkupöytä keittiöön

Heips!

Mainitsin viimeksi että tällä viikolla ois tarkoitus tehdä tuunaus johon kuuluu vanhat lankut.
No ihan pikkuisen joudun sanojani syömään, koskapa ne kyseiset puut sai mielessä ihan toisen käyttötarkoituksen joten lankkutuunaus kyllä tuli mutta ihan uudesta puutavarasta.
Niistä syntyi meille siis lankkupöytä keittiöön. :)

Ajelin siis eilen aamulla paikalliseen puutavara liikkeeseen.


Mukanani sieltä kotiutui kuusi lankkua, joista tosin neljä tuli vain lopulta käyttöön.
Olisin halunnut viiden lankun pöydän, mutta jotenkin hassusti pöytä näytti liian neliöltä joten laitettiin vain neljä että pitkulainen muoto säilyy.

Tekeminen oli tosi helppoa!
Vanha pöytälevy irti ja lankut paikoilleen. Kiinnitys pöydän runkoon onnistui samoilla vanhoilla ruuveilla.(pöydän jalat on siis samat vanhat.)
Mitään liimauksia ei tarvinnut tehdä, sen verran jämäkkä siitä tuli!

Sitten vaan pintakäsittely.
Vielä lankkuja ostamaan mennessä oli ajatuksena maalata pöytä valkoiseksi, mutta puutavaraliikkeessä sattui olemaan myynnissä osmo colorin puuvahoja, ja päädyin sit pikaratkaisuna ostamaan sitä!
Näin jälkeenpäin ajateltuna, onneksi päädyin koska pöydästä tuli mielestäni ihan täydellinen. ♥

Illalla pikkusten mentyä nukkumaan oli aika alkaa sutimaan vahaa pöytään.
Aatelkaa, uusi pöytä siinä naaman edessä, ihan käsittelemätöntä puuta ja kauhea pelko et mitä jos epäonnistun ja koko pöytä menee piloille.
Kädet täristen aloitin levittelemään puuvahaa pöytään ja hetken sudittuani loppu sujuikin jo rennommin. :)
Kuvankin muistin ottaa kerrankin..
Nyt vielä mietitään, jätetäänkö tuollaiseksi vai vetäsenkö toisen kerroksen vielä.. :) 


Tällainen siitä tuli. :)




Jos huonekaluun voi rakastua niin nyt on käynyt niin. ;)




Tässä vielä aamun tunnelmia keittiöstä, ja pari yritystä kuvata vielä sitä välitilaa.





Pöydän hinnasta vielä sen verran, jos jotakuta kiinnostaa, niin lankut maksoi noin 40e.
Osmo colorin purkki maksoi noin 20e, tosin niitäkin on erikokoisia ja ne ihan pienet maksaa vähemmän.
Sellainen pikkupurkkikin ois riittänyt pöytään hyvin, mutta mulla on mielessä yksi toinenkin kohde mihin tarvitsen tätä vahaa. :)

Vahan levitin sienellä, ja levittyi tosi helposti eikä sotkuakaan syntynyt vaikka vaha on tosi ohutta litkua.
Sain vinkin levittää vahaa lankku kerrallaan, ensin poikittain eli puunsyiden vastaisesti ja sitten heti perään pitkittäin eli puunsyiden mukaisesti vielä vahan ollessa märkää.
Näin saa ilmeisesti peittävämmän lopputuloksen jo yhdellä käsittelyllä. Näin siis tein, ja mulla onnistui hyvin! :)

Oikein mukavaa perjantaita kaikille! :)


18 kommenttia:

  1. No en yhtään ihmettele rakastumista. Minäkin katselin sillä silmällä ja näin vaan netissä :D Luonnossa varmaan vielä komeampi. Ja miten edullisesti, oooh! Oikein mukavaa perjantaita myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki! :) Oli munkin mielestä kyllä tosi edullinen muutos, oisin tehnyt aiemmin jos oisin tiennyt miten halvalla selviää. ;D
      Kivaa lauantaita sinne!

      Poista
  2. Ihan hitsin kivoja uusia juttuja täällä taas vaikka kuinka paljon!! <3
    Meilläkin joskus oli lankkupöytä, se oli kyllä tosi kiva mut sit löyty kierrätyksestä tuo nykyinen. Välitilastakin tuli tosi makee!! <3
    Täällä on nii kiva käydä kun aina on jotain uutta ihanaa tuunailtu tai askarreltu!
    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Teillä on myös tosi ihana keittiönpöytä!

      Kiva kuulla että tykkäät seurata puuhiani. :)
      Kivaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  3. Tosi hyvä noin kertaalleenkin käsiteltynä, kauniisti näkyy puun syyt tuolta! Tykkään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Luulen kans että yksi kerros riittää! :)

      Poista
  4. Wau!! Hieno!..mä iten kans ideoin parhaillaan pikkusen tuollaista, mutta kattoo nyt tuleeko mitään.. Makoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jään jännityksellä odottelemaan sun "versiota" !! :)

      Poista
  5. Upea pöytä! Olispa meilläkin tilaa kunnonkokoselle ruokapöydälle, ehkä sitten kun joskus ruokailuhuone palautuu ennalleen vierashuone/työhuone yhdistelmästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi ihanaa, teillä sentään on ruokailuhuone! Mä niin tykkäisin kans et ois ruokailutila erikseen!

      Poista
  6. Minkä kokoista lankkua käytit/mitä materiaalia ja mikä oli tuo vahan väri?

    VastaaPoista
  7. Hieno pöytä, samanlaista ideoin meillekin. Onko mäntylankkua?

    VastaaPoista
  8. Hei, olen Amber Shaw. Täällä suosittelen teitä kaikkia Otto-edustajille Mobil Funding Inc. -yrityksestä, joka on vihdoin hymyillen kasvoni myöntämällä minulle 15 000,00 euron lainasumman erittäin alhaisella korolla. Lisätietoja hänestä tänään sähköpostitse: mobilfunding1999@gmail.com ja kiitos myöhemmin, koska hän on todellakin luotettava mies.

    VastaaPoista
  9. Hei kaverit, haluaisin sanoa suuret kiitokset LAPO MICRO FINANCElle, joka antoi minulle lainan sairaan lapseni hoitoon. Olen niin iloinen, että tapasin LAPOn tänään, ota heihin yhteyttä sähköpostitse, jos tarvitset pikalainaa: lapofunding960@gmail.com
    Whatsapp +447883183014

    VastaaPoista