perjantai 25. lokakuuta 2013

Kirppistelyä ja vähän askarteluakin :)

Heippa!

Ihana perjantai on taas täällä! Onneks on, on taas koko viikko ollut semmosta hulabaloota että!
Pikkumiehillä on tänään ollut "hei me tapellaan koko ajan jostain" päivä.
Mun aika on sitten mennyt lähinnä toimiessa erotuomarina.
Herra kolmevuotiaalla puskee jonkinlaista uhmaikää päälle ja pikkuveljeä kiusataan sitten urakalla, lähinnä niin että lelut viedään käsistä ja pikkuveli sitten pistää hanttiin ja nahina on valmis.
Voi noita pikkusia. :D 

Miehen tultua töistä sain onneksi pienen hengähdystauon ja kipaisin kauppaan.
Samalla reissulla pyörähdin kirppiksellä, ja muutaman kivan juttusen sieltä löysinkin taas.
Pojille löysin tosi kivan jutun, nimittäin saavillisen puisia rakennuspalikoita.
Riemu oli melkoinen kun pojat sai ne käsiinsä ja illalla syntyikin sitten jos minkämoista tornia ja taloa. :)
Ja niistäkin saivat muuten pienen nahistelun aikaiseksi, vaikka palikoita oli 70(!! )kappaletta, ja ihan varmasti molemmilla rakennusmateriaalia enemmän kuin tarpeeksi. :D

Tässä kuitenkin muut ostokset.
Pari rekkaria löytyi ihan sattumalta ylitäydestä pöydästä vaatepinon alta. 3e.
Sitten kaksi samanlaista puista kynttilänjalkaa.. 3e.


Nää ehdin jo maalailla uuteen uskoon.



 

Tuli tosi kivat niistä. :)


Sitten vielä yksi puinen kynttilänjalka, vähän massiivisempi sellainen.
Sen jätän ainakin toistaiseksi tuon väriseksi. 2e.

Sellasia kirppistelyjä tällä kertaa. :) 

Sitten vielä yksi askartelu mitä en alunperin meinannut tänne edes laittaa. :D
Tehtiin nimittäin pahvista tuollaisia pikkumökkejä, ja niistä syntyi kivat talovalot. :)
Joo niistä sais kauniimpiakin kun vaan ois jaksanut väkertää, vähän nuo horristaa sieltä sun täältä ja valo tulee katosta läpi mut haittaakse? :D

Mukavaa iltaa,  ja alkavaa viikonloppua kaikille! ♥ 

8 kommenttia:

  1. Kivat kirppislöydöt ja hienot talot! Pitäähän sen valon päästä mökeistä jostain pilkistämään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Umpsit. :)

      Totta, täytyy sen valon sieltä johonkin näkyäkin,hih! :)

      Poista
  2. Wau - hienoja löytöjä - tuikkukuppeja ja kynttilöiden jalkoja ei ole ikuna liikaa =) Ja tuli kivat kun laittoi maalia pintaan ja valotkin on kivat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! =)

      Tuli ihan kivat noista kynttilänjaloista kyllä.Maali tekee ihmeitä. :)

      Poista
  3. Kynttilänjalkoja ei voi olla koskaan liikaa, mustana tosi hienot. Kiva kun noihin saa tuollaiset paksut kynttilät!
    Mökkivalot on juuri tuollaisenaa hyvät, valon kuuluukin pilkahdella sieltä ja täältä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Etsin nimenomaan sellaisia joihin saa juurikin paksuja kynttilöitä,onneksi tuli nämä vastaan. :)

      Hih, näistä mökeistä ainakin valo pilkahtelee vähän joka nurkasta. :)

      Poista
  4. Ihanat mökkivalot! :)

    VastaaPoista