lauantai 5. lokakuuta 2013

Lankkukyltti DIY

Moikka!

Täällä ollaan heräilty taas hyvissä ajoin.
Meidän nuorimmainen päätti aamulla että kello viisi on erittäin hyvä aika herätä näin lauantaiaamuna. :D
Valvottiin sitten kahdestaan pari tuntia muun perheen heräillessä kahdeksan kieppeillä vasta.
Eipä haittaa, mulla energiaa tuntuu riittävän ja aattelinki kohta alotella jonkunmoista suursiivousta. :)

Keittiönpöydästä kun jäi lankkua vähäsen yli, niin jotainhan niistä piti keksiä.
Yksi lankun palanen pääsi sitten koristamaan keittiön vanhaa ovea kyltin muodossa.

Vaihekuvia muistin ottaa tasan yhden. :D
Tässä oon siis alottamassa hahmottelemaan tekstiä kynällä.
Jos meillä ois tulostimessa mustetta, niin oisin tulostanut netistä jonkun kivan fontin mutta nyt piti tehdä ihan vapaalla kädellä vaan.

Tässä kyltti valmiina



Ensin piirsin lyijykynällä tekstin ja kuviot.

Sitten vahvistin ne mustalla tussilla ja vetelin ohuesti päälle puuvahaa.
Kiinnitin yläreunaan kaksi koukkua ja ketju on ihan amppeliketju joita hamstrasin meidän kyläkaupasta kun maksoivat euron kappale. :D


Vähän hassusti tuli puun syyn kuvio tuohon h-kirjaimen eteen ja nopeesti vilkaistuna oon pari kertaa lukenut coffee mouse. :D
Mut melkoinen kahvihiiri mä kyllä olenkin. ;)


Kivaa lauantaita kaikille! ♥

8 kommenttia:

  1. Ohhoh - hieno tulos vapaalla kädellä.. ei onnistuisi minulta - hieno kyltti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! :) Osaisit ihan varmasti jos minäkin. :)

      Poista
  2. Aikainen hiiri madon nappaa, vai miten se sanonta menikään :-D
    Hyvä lopputulos on kuitenkin tärkeintä! Kivasti sopiisohvan kanssa yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se taitaa olla lintu mutta hiiri on kyllä parempi. ;)
      Kiitos! :)

      Poista
  3. Hieno tämäkin! :) En olis edes huomannut kahvihiirtä, jos et olis maininnut! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos umpsit! :) Hih, mä taas huomaan sen nyt koko ajan, pitää varmaan vähän fixata sitä kohtaa.. :D

      Poista
  4. Jos teet vapaalla kädellä noin kaunista niin mitään netistä tulostettua et kyllä tarvitse :) Ihana!!! Kun tulee teini-ikä niin lapset menee nukkumaan lauantai aamuna viiden aikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kiki! :)
      Hih, kauhulla odottelen teini-ikää..oon niin ylihuolehtiva etten saa varmasti nukuttua koko yönä sitten jos pikkupiltit ei ole kotosalla. :D

      Poista