lauantai 23. helmikuuta 2013

Maitotölkkituunaus :)

Moikkamoi!

Terveisiä täältä liisterin ja sanomalehtien seasta.
Sain aivan mielettömän inspiksen meidän neiti koululaisen vanhasta askartelusta.
He tekivät koulussa joskus ihanat muumihahmot vanhoista maitotölkeistä.
Yksi päivä taas kerran tölkkejä kasaan taitellessa mietin mitä niistäkin voisi tehdä.
Sitten mieleen tuli tämä neiti koululaisen askartelu ja siitä se idea sitten lähti.


Eli M kirjaimessa on neljä maitotölkkiä.
Ne on vaan sommiteltu muotoon, vähän jouduin niitä leikkaamaankin.
Sit vaan maalarinteipillä kirjain kasaan ja tapettiliisterillä sanomalehtiä ympärille.
Sitten vaan maalaus.
Oon käsittänyt että liisterin sijaan voisi käyttää esimerkiksi vesi-erikeepperi seosta.
Eihän tästä mikään täydellinen tullut, muhkuroita näkyy siellä täällä ja on vähän vinksallaankin koko höskä..sopii hyvin meille siis! ;)
Se pääsi olkkariin seinälle,ainakin toistaiseksi. :)
 
Ilokseni huomasin kauppareissulla että lähikaupan kukkahylly oli saanut täydennystä.
Ostinkin jälleen uuden kimpun tulppaaneja. ♥

Muutama uusi räsytyynykin on valmistunut, oon tosiaan niin ihastunut niihin nyt.
Ja sit jos alkaa kyllästyttää, niin ompeleet voi harsia auki ja maton saa käyttöön.

Vinkkinä muuten, ainakin meidän honkkarista saa näitä pikkuräsäreitä kahdella eurolla.
Mun päivä jatkuu kirppiskierroksella ja sit kotihommiin.

Iloista viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :) Kaikkea sitä tuleekin tehtyä. :D

      Poista
  2. Aivan ihana tuo M kirjain, mahtava! :-)

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! :)

      Kivaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Hieno tuli kirjaimesta! Tuolla tyylillähän voi tehdä vaikka ja mitä kirjaimia....
    Räsymattotyynyt ovat meilläkin in. Pitääkin käväistä Honkkarissa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu vain mielikuvitus on rajana. Ajattelin itsekkin vielä tehdä noita kun vain jaksais aloittaa.. :D

      Toivottavasti löydät räsyjä! :)

      Poista
  4. Oletpas sinä ollut ahkera. ♥ ja miten kekseliästä tehdä kirjain tuolla tavalla. Pitää alkaa itsekin säilytellä muutamat purkit. :)

    ai niin, mä kävin sitten Honkkarista hakeamssa teräshyllyn. Tajusin, että kesämökillä on sille loistava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. ♥ Joo eikun askartelemaan vain. ;)

      Hieno juttu että löysit mökille sopivan hyllyn! :) Mä olen itsekseni miettinyt että pitäiskö hakea toinenkin teräshylly meille kun tykkään tuosta yhdestä niin paljon, mut en ole uskaltanut sanoa sitä miehelle ääneen. :D
      Ehkä tyydyn tuohon yhteen kuitenkin vaan, kun ei mulla ole sille toiselle oikein paikkaakaan. :D

      Poista