tiistai 29. tammikuuta 2013

Tiistain höpinöitä

En ole koskaan ollut maanantai ihmisiä..Alan stressaamaan sitä jo sunnuntaina!
Mielellään sitä jatkaisi viikonloppua vielä muutaman päivän.
Ehkä eniten siinä ärsyttää se kiire minkä arki tuo mukanaan.Onneksi tämän viikon maanantai on onnellisesti takanapäin ja viikko on lähtenyt hyvään vauhtiin.

Tiiättekö sen tunteen kun alkaa ihan kamalasti tekemään mieli jotain?
No minulla alkoi eilen iltapäivällä tekemään mieli yhtä herkkua mitä en ollut syönyt pitkään aikaan.
Ajattelin ensin että kun on dieetti ja kaikkee, niin odotellaas viikonloppua taas ennenku mässäillään..
Hah! Tässä se taas nähtiin tuo minun selkäranka,kovin on joustavaa sorttia. Nimittäin ehkä tunti tän mieliteon alkamisen jälkeen seisoin jo iloisena kaupan kassalla kaks suklaalevyä ja poppareita liukuhihnalla..
Muksut oli kyllä ikionnellisia kun sai herkutella yllätysherkkuja, ja maistoin sit itsekkin muutaman..
Tehtiin siis suklaapopcorneja! Vitsi et oli hyviä!
Mun lemppari reseptiin tarvitaan pussillinen poppareita,niitä ihan tavallisia.Sit yks levy pandan tummaa suklaata, ja toinen pandan valkosuklaata.
Suklaat sulatetaan joko vesihauteessa tai mikrossa. Tummaa suklaata laitetaan koko levyllinen ja vaaleaa 1/3 levyä. Ne siis sulatetaan ja sekoitetaan kunnolla.
Sit se sula suklaa kaadetaan valmiiden poppareiden päälle kulhoon ja sekotellaan vaikka lusikalla.
Koko komeus jääkaappiin, mielellään ainakin tunniksi.Sit nami nami!!



Asiasta kukkaruukkuun, ei, vaan kiviruukkuun. Tän kaunokaisen löysin kun kävin remppakamoja ostelemassa. Harmittaa kun ostin vaan yhden kun hintakin oli vain muutaman euron.
Sypressi sopii sen kaveriksi ihan hyvin,itse en miellä sypressiä pelkästään joulukukaksi. :)

Hyvät päivänjatkot kaikille!
Täällä on muksut päikkäreillä ja äippä lähtee kotitöiden ja toivottavasti jos aikaa jää, yhden askartelun kimppuun! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti