lauantai 23. maaliskuuta 2013

Käsityöihminen :D

Moikka!
 
Huhheijaa että on viikonloppu hurahtanut nopeasti! Tai no, puolessa välissähän tässä vasta ollaan. :)
Mä olen täällä neiti koululaisen inspiroimana tehnyt uuden aluevaltauksen.
Tiiättekö, vaikka tykkään ihan kamalasti tuunata ja askarrella kaikkea mahdollista, niin en silti ole mikään kova käsityö ihminen.. Haluaisin kyllä olla, ja kadehdin kamalasti kaikkia niitä ketkä tuosta noin vain surauttelee ompelukoneella lapsille hienoja vaatteita ja neulovat koko perheelle villasukat talveksi.
Nyt mä kuitenkin päätin uhmata luonnonlakeja ja kävin eilen ostamassa virkkuukoukun. :D

Kipaistiin neiti koululaisen kanssa samalla myös pikaisesti kirppiksellä ja se kannatti, löysin nimittäin säkillisen punaista kudetta (hintaan 2e) ja neiti koululaisellekin (joka on kova virkkaamaan ja neulomaan) pussillisen erilaisia lankoja, samaan hintaan! Eli melkoisen edullisesti lähti tää mun virkkauskokeilu käyntiin. :)
 
 

Eilen illalla muksujen mentyä nukkumaan virkistin sitten muistiani ja tutkailin miten mikäkin silmukka tehtiinkään ja sit vaan aloin koukuttelemaan.
Koetin ensin valmiilla ohjeilla mutta en tajunnut niistä yhtään mitään. (kuinka noloa, älkää virkkaustaiturit naurako siellä..)
Ihan omasta päästä nyt siis keksin ohjetta ja hyvin on senttejä jo kasassa. :)
Jaa mitäkö oon tekemässä? Ihan tarkkaa varmuutta asiasta ei tässä vaiheessa ole, mutta jos kaikki menee hyvin niin jotain pienen maton tapaista ehkä. :D

Ainiin, kirpulta tarttui mukaan myös kaitaliina,hintaa 3e.



Mulla on koko päivän ollu kaamee hinku alkaa koukuttelemaan, mut en ole kerinny, joten meenkin tästä samantien. :)

Mukavaa lauantai-iltaa teille!


10 kommenttia:

  1. Älä välitä, mäkään en ymmärrä välillä niistä ohjeista mitään, mut nyt kun on jo viides matto menossa ni on oppinut lukemaan niitä. Mä en käsitä miks ne on pitäny kirjoittaa niin vaikeesti, sillä ymmärryksessä ei oo mitään vikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! :) Kiva kuulla että niiden tulkitseminen helpottuu ajan kanssa, ehkä mullakin on siis mahdollisuus virkata jotain muutakin kuin ketjusilmukoita. :D



      Poista
  2. Siitä se lähtee,itsekin opettelin vasta viime vuonna virkuttelemaan ja kummasti olen saanut esmes mattoja virkattua,voimasanoilla ryyditettynä välillä tosin;D
    Jos oikein innostut niin JaanaElinan Aika on taikaa-blogissa on niin ymmärrettävä juhannusruusumaton ohje että ainakin mulle se aloittelijanakin aukesi:)
    Kivaa viikonlopun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä varmaan pikkuhiljaa,innostusta ei ainakaan puutu. ;D

      Voi kiitos linkkivinkistä,kävin jo nopsaan kurkkaamassa ja vaikutti tosi hyvältä ja helpolta ohjeelta!
      Taidan kokeilla sitä seuraavaksi. :)

      Samoin sinne. :)

      Poista
  3. Koukutteluun jää todellakin koukkuun, kohta huomaat että teillä on virkattuja mattoja ja muita juttuja ympäri kämppää. Näin ainakin itselle kävi :-)
    Minäkään en ymmärrä ohjeista mitään, omasta päästä noita juttuja teen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu innostus on kova ja motivaatio korkeella tällä hetkellä! :)
      Vaikuttaa varmaan sekin kun alottelin tuolla kuteella nyt virkkaamaan,niin valmista tulee melko äkkiä.
      Se on tämmöselle kärsimättömälle luonteelle just sopiva vauhti. :D

      Poista
  4. Blogissani on sinulle tunnustus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi,kiitos paljon! ♥♥
      Käyn sen pian noutamassa. :)

      Poista
  5. Koukutteluun voi jäädä koukkuun!Mä sain viime keväänä pienen maton aikaiseksi, kivaa hommaa se on kun vauhtiin pääsee ja nopsaan tulee valmistakin!:)
    Ihanaa punaista kudetta..<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täällä ollaan jo kovasti koukussa. :)

      Pienen maton sain minäkin aikaiseksi tuosta punaisesta, tuli ihan kiva,näin aloittelijalle ainakin. :)

      Poista