sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kerrostarjotin ja höpinöitä

Heipat kaikille!

En olekkaan koko viikolla ehtinyt blogistaniaan kuin ihan nopsaan vaan käymään, meillä on nimittäin muksut olleet kipeinä koko hela viikon.
Kaikki kolme sairastui vuoronperään joten puuhaa on kyllä riittänyt.
Viikko alkoi ihanasti mahataudilla ja huipentui räkätautiin. No, nyt on onneks viimeinenkin jo melkein parantunut! Täytyykin huomenna muistaa käydä ostamassa uusi pullollinen käsidesiä, jospa ne virukset pysyis sillä kauemmin loitolla!

Mies kävi keskiviikkona hakemassa sen kaapiston mistä jo juttelinkin ja sen alakerran varastohuoneen remppa on alkanut. Kertoilen siitä lisää kunhan tulee valmista. :)
Sen verran voin suunnitelmista jo kertoa, että ainakin tietokoneelle tulee sinne oma paikka, mulle oma bloggailunurkkaus siis. :)

Asiasta kukkaruukkuun.
Oon monessa blogissa nähnyt itsetehtyjä kerrostarjottimia ja innostuin tuossa jokin aika sitten myös sellaisen väsäämään.
Mulle on kertynyt noita peltitarjottimia kirppiksiltä niin päätin omani tuunailla niistä.
Valkkasin vähän niitä kolhuisimpiakin kun ei ne pienet jäljet sieltä juur mihinkään näy..
Lasit löytyi myös kaapin perältä, joten kaupasta ei tarvinnut tällä kertaa hakea mitään. :)
Tässä tarvikkeet

Annoin koko hökötyksen kuivua yön yli..painona teippirulla.
Ja tämmönen siitä tuli.
 Heitin koristeeksi joulusta jääneitä nameja ja se oli huono idea..hitto miten helppoa tuosta oli napata karkkia ohimennessä..morkkista pukkaa näin dieetin keskellä..... :/

Ihan kiva siitä tuli! Noitahan voi tehdä vaikka minkälaisia,vaan mielikuvitus on rajana.

Huomenna ois taas maanantai ja arki alkaa..
Meillä on lapset jo nukkumassa ja mulla hetki omaa aikaa kera aurajuustovoikkarin ja kaakaon.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin! ♥

4 kommenttia:

  1. Kivan näköinen tarjotin! Sehän on hieno myös juhlapöydässä!

    VastaaPoista
  2. Ihana tarjotin ja noi namut aijai aijai.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) aijai tosiaan nuo karkit, nyt ne on jo sentteinä vyötäröllä. :D

      Poista