tiistai 17. joulukuuta 2013

Kynttiläkoristeita ja hirvityyny

Moikka Moi!

Voi apua, ensiviikolla ois jo jouluaatto eikä meillä ole täällä YHTÄÄN lunta!
Katselin tuossa loppuviikon säätä eikä kyllä näytä kovin hyvältä sekään, vesisateita lupailee viikonlopuksi tänne. :/ Byäää! Mä otan meidän uhmaikäisestä mallia ja alan kohta oikeasti kiukuttelemaan jollei sitä lunta ala satamaan! :D

Kovasti ollaan yritetty täällä joulufiilistä nostatella vaikkei maa olekkaan valkoinen.
Ollaan askarreltu, polteltu kynttilöitä, lauleltu joululauluja ja  leivottu vaihteeksi tosi paljon!
Pipareiden ja torttujen lisäksi ollaan tehty ainakin tiikerikakkua ja isännän synttäreillä eilen herkuteltiin suklaakakulla.

Hyasintteja tarttui kauppareissulla mukaan. Kaksi pientä..


Ja pari isompaa






Ostin paketin servettirenkaita kun olivat niin kauniita..




Kaksi niistä päätyi jo kynttilän koristeiksi. :)


 Toki otan nuo pois kunhan alan kynttilöitä polttelemaan.




Riihimäen pikkupurkkiin sujautin valot sisälle..


Olkkariin puulaatikon päälle laittelin tähtivalot.



Kokeilin pitkästä aikaa yhtä kuvansiirtotekniikkaa jolla oon joskus aikoja sitten tehnyt muutaman tyynynpäällisen ja taulun.

Ihan kiva tästä tuli vaikka onkin vasta "harjoituskappale". :)


Valitsin kokeiluun valkoisen tyynynpäällisen.
Leikkasin vanhasta satukirjasta kuvan.


Vetelin kuvan päälle (kuvan oikealle puolelle) reilusti kirkasta kalustelakkaa ja hieman kankaaseenkin.

Sitten vain painoin kuvan oikea puoli alaspäin kankaaseen, pistin leivinpaperin päälle ja silitin hetken silitysraudalla.
Annoin hetken jäähtyä ja sitten otin märän rätin jolla hankasin kuvasta ylimääräiset paperit pois.
Lämmitin kuvaa uudelleen leivinpaperin läpi raudalla ja sitten sivelin sitä valkoisella kynttilällä jolloin kuva kirkastuu.
Sitten hetki jäähdyttelyä ja kerran vielä leivinpaperi päälle ja silitystä hetki. Valmista!
Enpä ole ihan varma tehdäänkö se oikeaoppisesti noin, mutta joku viisaampi kertokoon jos teen jotain väärin. hyvin näyttää noinkin onnistuvan. :)




Nyt kotihommien pariin..illalla olisi tyttären kuusijuhla koululla ja päästään katsomaan heidän pitkään harjoittelemaa esitystä. Lasten joulujuhlat on aina niin parhaita!  ♥

Mukavaa tiistaita kaikille!

5 kommenttia:

  1. No, jopas tulikin kivat tyynyt.. Taidanpa mennä penkomaan pentujen vanhoja kirjoja.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! :)
      Tähän käy myös sanomalehdestä leikatut kuvat, ja tulostetutkin.
      Jos tekee tekstiä, täytyy se ensin kääntää peilikuvaksi, kuvillahan ei niin väliä. :)

      Poista
  2. ihan sika kiva tuo tyyny. eilen jo kännykällä tätä postausta kattelin ja totesin jotta pakko kokeilla tuota siun kuvansiirtotekniikkaasi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kokkeile ihmeessä, helppoa ja mukavaa puuhaa!
      Muista sinäkin, jos meinaat tekstiä laittaa niin se täytyisi ensin kääntää peilikuvaksi. :)

      Poista
  3. The Casino at Resorts World New Jersey | Dr. Maryland
    Enjoy 부산광역 출장샵 slots, live table games, and 부천 출장안마 sports betting at the 평택 출장샵 Casino at Resorts World New 충주 출장마사지 Jersey. Visit us today for free!‎Entertainment · ‎Dining 평택 출장샵 · ‎Lounge

    VastaaPoista