sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Heippa!

Ihan ekaksi kiitokset Kamarin nurkasa blogiin Liisaxille kivasta tunnustuksesta! :)Kovasti lämmittää mieltä muistaminen! ♥
Palaan siihen seuraavassa postauksessa. :)

Meillä on täällä ollut juhlava viikonloppu, kun nuorimmainen täytti 2-vuotta.
Piti taas ihan hetkeksi pysähtyä miettimään että mihin tää aika kuluu, kun ihan vasta mulla oli pieni käärö sylissä, ja nyt se jo juosta viilettää ympäri taloa. :)
Mut niin se vaan menee, aika kuluu ja lapset varttuu. Itsehän en ole vanhentunut sitten 25 jälkeen enää ollenkaan. ;D

Viimeksi Ikeassa käydessä ostin sieltä pari lasipurkkia säilöntää varten, mut nyt kun ei tuo satokausi oikein ole parhaimmillaan niin aattelin siihen asti keksiä purkeille muuta käyttöä. :)
Paperista leikkasin tähdet ja liimasin ne purkkien kylkiin.
Toiseen laitoin pikkulusikoita, ja toiseen muksujen muoviaterimia.








Voih, kaikki itsekuri on tänä viikonloppuna tarvittu kun mies toi kaupasta noita ihania tryffeleitä!
Joulutortut ja nuo on kauhea kompastuskivi näin dieetin keskellä!
Miten mä ikinä pystyn olemaan koko joulun ajan syömättä niistä kumpaakaan?
Jännä sinänsä, että makeanhimo on tässä laihiksella ollessa kadonnut melkein tyystin, mutta näköjään näiden suklaiden kohdalla se ei enää toimikaan.:D


Olkkarin nurkka oli kovin pimeä ja kannoin sinne vanhan pöytävalaisimen.
Ihan kiva on tuokin, mutta hyvin sopis tuonne nurkkaan joku lattiavalaisinkin.
Täytyy koettaa etsiskellä sopivaa.










Nyt sohvan-nurkkaan rötväämään ja katsomaan leffaa, huomenna taas uusi viikko ja uudet kujeet!
Tsemppiä kaikille alkavaan viikkoon! :)


6 kommenttia:

  1. Tuota mäkin aina ihmettelen,miten on mahdollista että muksulla pyörii vuodet vinhaa vauhtia vaan itsellä ei,ihan kummallista;)

    Kivoja kujeita alkavaan viikkoon♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan merkillistä! ;D

      Kivaa alkavaa viikonloppua sinne. ♥

      Poista
  2. Minulla myös dieetti aluillaan, ja olen pohtinut ihan samaa - pahuksen joulu! :D Toivottelen siis tsemppiä ja mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, hitsin joulu ja kaikki ihanat herkut. ;D
      Tsemppiä kovasti sinnekin! ♥

      Poista
  3. Mullon joulun aikana dieettitauko, mutta ihan normimättäämistä yritän välttää! Koska tämä makean- ja leivänhimo loppuu...???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on kyllä tosi hankalaa aikaa näin laihduttajan näkökulmasta. :)
      Kyllä se makeanhimo siitä pikkuhiljaa helpottaa! Ihan tarkkaan en muista kauanko siinä mulla meni,pari kuukautta varmaan ainakin. Tsemppiä!

      Poista