torstai 23. toukokuuta 2013

Kuulumisia ja muutama räpsy

Heippa!

Ihan selkeesti kesän lähestyessä blogin päivitystahti hidastuu.
Niin kauhiasti ois hommaa pihalla ja niiiiiin vähän aikaa.
Eilen vietiin muksut anoppilaan hetkeksi ja käytiin miehen kanssa kahdestaan ostoksilla.(luxusta!!)
Mukaan tarttui yllätys yllätys multasäkkejä ja muutama uusi taimi pihamaalle.
Siellä nekin nyt odottelee autotallin hämärissä aurinkoista päivää että saan ne istutettua, tänäänkin on satanut koko päivän.
Sade sinällään on ollut ihan tervetullutta,vihreys on lisääntynyt ulkona valtavasti ja ilmakin on paljon raikkaampi!
Yrtit ja kukkaset on muuten lähteneet hurjasti kasvamaan kun vihdoinkin tajusin lannoittaa niitä. :D
Lannoitteena ihan perinteistä kanankakkaa..ja hyvin toimii!

Hieman tämän hetkistä menoa hidastaa varvas johon tänään tuli ehkä murtuma tai jotain.
Tai siis olen melko varma että on murtunut..on musta, turvonnut ja himskatin kippee!!
Potkaisin sen aamulla reippaasti penkin jalkaan, nyt sitten nilkutellaan seuraavat päivät ainakin.
Googlettelin vähäsen ja tulin siihen tulokseen et ei tommosta lääkäriin kannata näyttämään mennä,ei sille kai sen kummempia tehtäis sielläkään. Korkeintaan teipattais toiseen varpaaseen kiinni.
Mut voi jehna et teki kipiää!!!

Yhtä pientä tuunausta oon tehnyt välillä,ja se onkin lakkausta vaille valmis.
Aattelin sen tänään illalla muksujen nukahdettua koettaa ehtiä lakkaamaan,tuun sit kertomaan siitä lisää kunhan on kokonaan valmis. :)

Leipälaatikon kävin penkomassa muksujen leikeistä vaihteeksi käyttöön.

Iltaulkoilulla onnistuin löytämään ihanan nipun kieloja,yksi lempparikukistani ja niin valtavan ihanan tuoksuinen! ♥


Kynttilöitäkin ollaan polteltu pitkästä aikaa kun on niin hämärää päivälläkin.


Sain lopultakin iskettyä taulun keittiön seinään. Nyt kun on tuo uusi tapetti niin täytyy tosi tarkkaan harkita mitä laittaa mihinkin ettei tule ylimääräisiä reikiä. :D

Taidan lähtee hetkeksi oikaisemaan sohvalle tän kipeen kinttuni kanssa.
Illan oonkin muksujen kanssa keskenään kotona joten lepohetki tulee enemmän kuin tarpeeseen. :D
Onneks huomenna on perjantai jo!
Muistakaahan osallistua arvontaan,vielä pari päivää aikaa! :)




8 kommenttia:

  1. Oi kun pahasti potkaisit :-/ Koetahan lepuuttaa jalkaa nyt :-)

    Kieloja jo nyt?! Oi ihanuus, niin kesän merkki on :-) Kielot ovat todella kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon koettanut kovasti varoa,eiköhän se tästä! :)

      Niin ihania on kielot kyllä, ja mun onneksi löysin paikan mistä voin hakea aina uuden kimpun kun entinen kuihtuu. Se tuoksu!! ♥

      Poista
  2. Käy kuitenkin, varmuuden vuoksi, näyttämässä lekurille varvasta!
    Rentoa oloa viikonloppuun, innolla odottelen mitä olet tehnyt/tuunaillut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vähän sellanen et lääkäriin vasta kun on pää kainalossa. :D Mut meen kyllä jos ei ala paranemaan.

      Rentoa viikonloppua sinnekin! ♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti! :) Makso joskus kaks euroa kierrätyksessä,laitoin siihen vain tarran kylkeen.

      Poista
  4. Ne ei tosiaan tee varvasmurtumille mitään.
    Mulle kävi viime kesänä aika hauskasti...
    Kuten miljoona kertaa aiemminkin, iskin varpaani, ja tällä kertaa ostoskärryyn :D
    Se oli kans tumma ja ihan hirveän kipeä, joten eikun päivystykseen. Otettiin röntgenit, ja kas kummaa. Mun varpaiden luustot olivat täynnä tummia länttejä! Ne oli vanhoja murtumia, joita en tiennyt olevankaan :D
    Lääkäri osoitteli niitä kynällä ällistyksissään, ja kehoitti Mua hankkimaan turvakengät!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala Koo!! :D
      Toivottavasti kävit ostamassa kunnon teräskärjet. ;D

      Kiitos informaatiosta,en siis turhaan jaksa lähteä lääkäriin. Sitä paitsi tää ei ole ihan musta ees enää,ennemminkin syvän sininen joten kai se siitä paranee. :D

      Poista