torstai 1. elokuuta 2013

Ruisruudut ja hedelmäloota

Moikka!

Muutama uusi lukijakin on tulla tupsahtanut tänne, lämpimästi tervetuloa! ♥

Kokeilin tosi kivaa reseptiä, Ruisruutuja.
Ohjeen oon joskus napannut jonkun jauhopussin kyljestä.
Nää on tosi helppoja tehdä ja tästä tulee melkein pellillinen leipäviipaleita.
Meillä katosi koko pellillinen yhdessä illassa. :)


RUISRUUDUT


-5dl vettä
-2tl suolaa
-2rkl sokeria
-1/2 dl öljyä
-1pss (11g) kuivahiivaa
-4dl ruisjauhoja
-5dl vehnäjauhoja

♥Lämmitä vesi 42 asteiseksi eli hieman kättä lämpöisemmäksi.
♥Lisää sokeri, suola ja öljy.
♥Sekoita kuivahiiva jauhoihin.
♥Lisää jauhot taikinanesteeseen,sekoita tasaiseksi.
♥Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
♥Ripottele pinnalle reilusti ruisjauhoja ja taputtele n,1cm paksuksi levyksi.
(mulla tuli kyllä ohuempi levy.)
♥Leikkaa levy taikinapyörällä neliöiksi.
♥Anna kohota liinan alla 30-40min.
♥Paista 225 asteessa noin 20 min.

 Aion tehdä näitä ehdottomasti jatkossakin, niin hyvin tekivät meillä kauppansa.

Tässä kuva kohotusvaiheesta

Ja tässä valmiina..

Mitään ihmeempiä en ole tällä viikolla saanut aikaiseksi, kaikki aika ja energia on mennyt kodin askareisiin ja lasten kanssa puuhaamiseen. Jospa ensi viikolla saisi tehtyä loppuun muutaman keskeneräisen tuunausprojektinkin. :)

Keittiöön kannoin koristukseksi varastosta vanhan hedelmälaatikon. 
Tääkin oli suunnitelmissa käsitellä jotenkin mut ehkä ihan kiva noinkin. :)



Nyt iltapalalle ja nukkumaan. Aamulla taas heräillään varmaan viiden jälkeen nuorimmaisen kanssa. 
Mukavaa huomista perjantaita kaikille! :)

6 kommenttia:

  1. noitahan pitääkin kokeilla..jahka mie joskus (sadan vuoden sisällä varmaan) saisi nyt aikaseksi tässä härdellissä jotain simppeliä leipomistakin suorittaa :D heehe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä kunhan kerkiät! :)
      Tsemppiä sinne härdellin keskelle!!

      Poista
  2. Täytyy kokeilla kun kalan leivittämisestä tuppaa aina jäämään ruisjauhoja pyörimään kaappiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! :) Meilläkin ruisjauhot seisoo kaapissa käyttämättömänä.
      Aina johonkin tarttee vähäsen ja loput jää sinne turhana.
      Vehnäjauhoa taas saa koko ajan olla ostamassa. :)

      Poista
  3. Voi hitsi, miten teidän lapsukainen noin aikaisen heräilee... Hui kauhistus. :D

    Pitänee itsekin kokeilla noita ruisruutuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, vois nukkua hieman kauemminkin kyllä! :)

      Kannattaa kokeilla, meillä tehdään tästä lähtien ainakin kerran viikossa noita! :)

      Poista